Matkaa omassa rauhassa itseesi

Ja anna minun energioiden olla tukenasi etänä

Soiva Minä - heimo

Soiva Minä- heimo syntyi koronan aikoihin, koska kaiken piti tapahtua etäyhteyksin.

Siitä se sitten jäi osaksi minun toimintaani, sillä näin ihmiset pääsevät osallistumaan mistäpäin vaan omalta kotisohvaltaan.

Soiva Minä- heimon hoitavat konsertit ja liike-äänimeditaatiot tapahtuvat torstaisin klo 19.30.
Jos ei pääse silloin linjoille, niin voi katsoa tallennuksen.

Soiva Minä- heimossa on mielettömän suuri kirjasto, mistä löytyy hoitavia konsertteja, liike-äänimeditaatioita sekä lempeätä joogaa.
Näiden avulla pääsee jokainen paikkariippumattomasti rentoutumaan, löytä mään omaa ääntään sekä nauttimaan lempeän joogan tunneista.

Soiva Minä- heimon jäsenyys on myös osa äänivalmennusta.

Meditaatiot

Meditaatiot ovat tärkeä osa muutosmatkalla. Tekemäni meditaatiot ovat rentouttavia, mutta samalla myös hoitavia.

Meditaatioissa soitan useimmiten taustalla konserttimonochordia. Näin tunnelma on rentouttava, mutta intensiivinen.

Voit ostaa aina kolme meditaatiota kerrallaan,  Voit kuunnella meditaation vaikka ennen nukkumaanmenoa, jolloin meditaation sanoma voi vaikuttaa alitajuisesti yön ajan.

Nämä meditaatiot ovat saaneet paljon kiitosta. Eräs äiti kertoi, että kuuntelee iltaisin lapsensa kanssa kiitollisuus meditaatiota ja se tuntuu heistä molemmista ihanalta.

Meditaatiopaketti

Hyvä olo sisältää 3 meditaatiota

KEHORENTOUTUS/NIDRA

Tässä meditaatiossa tulet läsnäolon tilaan. Kuuntele vaikka ennen nukahtamista.

 Tunteen/kivun muuttaminen

 Tämä meditaatio auttaa sinua muuttamaan tunteet sekä kivut toiseksi.

Valosuoja

 Koet olevasi suojassa ja tulee turvallinen olo.

MANIFESTOINTI -Meditaatiopaketti

Kolme meditaatiota, joiden avulla alat luomaan elämääsi uuden värähtelysi mukaisia asioita.

KIITOLLISUUS

Kiitollisuus nostaa energiasi korkealle. Olisikin hyvä tuntea kiitollisuutta päivittäin ja käyttää sitä apuna pitämään huolta omasta positiivisesta elämänasenteestaan.

 LUOMISMEDITAATIO

 Tässä meditaatiossa ohjeen sinua käyttämään myös omaa ääntäsi mukana. Tässä keskityt luomaan elämääsi asioita, mitä haluat kokea.

OMAN ELÄMÄN LUOMINEN

 Tässä meditaatiossa johdatan sinut syvään rentouden tilaan, missä voit kuvitella todeksi oman unelmaelämäsi. Kun se on totta mielikuvissasi, niin alat vetämään sitä puoleesi myös fyysisessä todellisuudessa.

Pidän joka kesä kaksi retriittiä Kemiön saaressa. Äänihoitajan retriitti on aina kesäkuussa ja Sielun ääni retriitti elokuussa.
Retriitit ovat suosittuja ja vuotta aikaisemmin on jo puolet paikoista mennyt. Ota siis hyvissäajoin yhteyttä, jos retriitti kiinnostaa. 

Äänihoitajan retriitti auttaa sinua OPPIMAAN JA LATAUTUMAAN kolmen helpon askeleen avulla...

ENSIMMÄINEN ASKEL

HARJOITTELET ÄÄNIHOITOJA

Äänimaljoilla tai vaikkapa omalla äänelläsi

 Teemme harjoitushoitoja toisillemme ohjeiden mukaisesti ja puramme ne yhdessä. Ihana ympärisö antaa upean mahdollisuuden prosessille, missä voit kokea olevasi tuettu ja kannateltu.

TOINEN ASKEL

RENTOUTUMINEN

Ammenna voimaa ja lataudu.

  Oman työskentelyn lisäksi saat nauttia Merjan hoitavista konserteista ja liike-äänimeditaatioista. Omasta voinnista huolehtiminen on äänihoitajan voimavara.

KOLMAS ASKEL

YHTEISTEN ÄÄNIMATKOJEN LUOMINEN

Tämä on aina kivaa...

Voit ottaa omia soittimia mukaasi tai lainata Merjan soittimia yhteisen äänimatkan luomiseen.

Sielun ääni- retriitti auttaa sinua AMMENTAMAAN VOIMAVAROJA kolmen helpon askeleen avulla...

ENSIMMÄINEN ASKEL

IRTIPÄÄSTÄMINEN

Kaikki hälinä ja kiire jää taakse....

 "Sielun ääni retriitti oli juuri sitä mitä kaipasin: rentoutusta, rauhaa ja hyvää ruokaa ihanassa ympäristössä."

TOINEN ASKEL

RENTOUTUMINEN

Ammenna voimaa ja lataudu.

  "Oli ihana, kun ei tarvinnut suorittaa eikä päteä, sen kun oli vaan." 
"Äänirentoutukset/konsertit ihania"

KOLMAS ASKEL

NAUTTIMINEN

Juhlista itseäsi ja nauti elämästä.

"Oli ihana rentouttava retriitti, jossa sai olla oma itsensä. Äänet levisivät ja aiheuttivat ihastusta ja kylmiä väreitäkin Äänenkäyttöharjoitukset oli ihan mahtavia!"

Palautteita retriitistä:

"Olipa voimauttava viikonloppu, ja niin paljon on tapahtunut monilla tasoilla.   Tunnepuolella aukesi jokin isompi lukko, ja se kodin tunne auttoi kipua nousemaan lempeästi ja turvallisesti.  Oli niin hyviä ohjeita joita saatiin ja siinä piirissä uskalsi taas vähän enemmän olla ilman suojakuorta. "

 "Semmoinen lämmin ja rento, maanläheinen tapasi ohjata ja vetää kaikki mukaan sai jo itsessään aikaan muutosta, ainakin minulla. Ja se äänihoito  on jotain mikä menee niin syvälle, että toivon jonakin päivänä pystyväni itse saamaan samanlaisia värähtelyjä aikaan omalla äänelläni."

 "Tahtoisin muistaa kaikki kuulemani hyvät ohjeet ja muistaa myös joogan helppouden ja sujuvuuden.   Kotona jatkuu harjoitteet ja siihen on nyt myös kristallikulho ja ääniraudat, joita olen päässyt testaamaan tyytyväisenä ja kiitollisena."


Ota yhteyttä ja varaa paikkasi retriittiin. Puolet paikoista on jo mennyt. Hinnat päivittyvät lähempänä.